Laji-ikoni kiusasi yli puolet nuorempiaan Tervakoskella: "Vuonna 1988 ajoin muistaakseni jo ensimmäisen kauden SM-tasolla" Tänään 20:22
Näissä asioissa HPK-legenda näkee suomalaisen jääkiekon taantuvan kohti keskieurooppalaisia kilpailijoitaan: "Emme voi olla niin täynnä itseämme Suomessa" Tänään 18:00
Hyvinvointialueilla on vaikeuksia rekrytoida psykologeja – Psykologiliiton puheenjohtaja on huolissaan hyvinvointialueiden rahoituksesta Tänään 17:21
Leijonilla oli upea alku, mutta se ei riittänyt – tilanne on nyt tukala Tänään 17:06 | Päivitetty tänään 19:51
Kahdeksan eri johtajan kanssa työskennellyt teatterimies tietää, miksi johtajat pakenevat Hämeenlinnan teatterista – "Pahimmillaan näyttelijäkunta savustaa ja sabotoi"
Televisiosta tutut nimet laulattavat Vexi Salmen sanoittamia kappaleita Hämeenlinnan torilla heinäkuussa
Hämeenlinnalla on iso riita urakoitsijan kanssa – Miljoonia menee remontteihin muutenkin enemmän kuin piti
Janne Katajan luoma Pieni Lelukauppa -brändi tulee myyntiin – leluja oli konkurssipäivänä varastossa lähes miljoonalla eurolla
Jarkko Kurvinen, 40, vaihtoi vaippoja, kun selkä sanoi naks – Siitä alkoi hämeenlinnalaisen kasvuyrittäjän yhdeksän kuukauden piina
Monen autoilijan päreet palavat, kun liikenteessä on tulppia – Maanviljelijä: "Ei tässä huviajelulla olla" Tänään 9:03
Kahdeksan eri johtajan kanssa työskennellyt teatterimies tietää, miksi johtajat pakenevat Hämeenlinnan teatterista – "Pahimmillaan näyttelijäkunta savustaa ja sabotoi" Tänään 14:00
Hämeenlinnan kirje | Linnut viivästyttävät huippusuositun näköalapaikan avartamista, mutta syksyllä rytisee Tänään 15:35
Kulttuurivieras | Kaikki spraymaalilla suihkittu ei ole katutaidetta – Töhrijät pilaavat katutaiteilijoiden maineen Hämeenlinnassakin Eilen 18:00
Näin suojaat puutarhaa tuholaisilta! Hamkin tutkijayliopettaja Outi Tahvonen kertoo omat niksinsä Tänään 8:45 | Päivitetty tänään 10:20
50 vuotta sitten | 18.5.1974: Keskussairaalan rakentajat töihin syksyllä – talousrakennus harjassa Tänään 6:00
Jarkko Kurvinen, 40, vaihtoi vaippoja, kun selkä sanoi naks – Siitä alkoi hämeenlinnalaisen kasvuyrittäjän yhdeksän kuukauden piina Eilen 9:30
Hämeenlinnalla on iso riita urakoitsijan kanssa – Miljoonia menee remontteihin muutenkin enemmän kuin piti Eilen 3:00
Riikka Moilasen valinta Janakkalan kunnanjohtajaksi nytkähtää eteenpäin Eilen 11:17 | Päivitetty eilen 11:46
Syöksynsuun leirikeskuksen vanhan päärakennuksen purkutyöt alkoivat – edessä kuukauden urakka Eilen 14:58
Katso tästä kaikki Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahaston palkitut ja apurahojen saajat 16.5.2024 19:00 | Päivitetty eilen 6:48
Hattulalainen Aleksi Salminen aloitti golf-harrastuksen 4-vuotiaana – nyt 11-vuotiaana hän on jo täysverinen golffari Eilen 5:15 | Päivitetty eilen 13:04
Kamuxin vuosi alkoi positiivisesti – Hämeenlinnalaisyhtiön liikevoitto yli kaksinkertaistui autokaupan piristyessä Eilen 10:36
Ilpo ja Päivyt Ropposen Hertta kuoli ja jätti ikävän – "Harvoin ajattelee tätä viimeistä retkeä, kun uutta koiraa ottaa" Tänään 9:45
Polkupyöräilijä täräytti auton kylkeen Riihimäellä, poliisi nappasi rattijuopon Hämeenlinnan yössä Tänään 9:28
Kanta-palvelut laajenevat: "Koulutetulla hierojalla ei voi olla anonyymiä potilasta" Tänään 5:30 | Päivitetty tänään 10:36
Vapauden liiton eurovaaliehdokas Kimmo Kautio toivoo EU-eroa ja kritisoi Venäjälle asetettuja pakotteita: "Idässä on isot ja kasvavat markkinat, joista olisi hyötyä" Tänään 4:00

Rauta-aika Keski-ikäinen nainen palkkasi valmentajan tavoitteenaan jäädä 14 viikossa salikoukkuun – paras nostotulos herätti kateutta miehissäkin Tänään 6:00
Vähemmän on usein enemmän – katso videolta kosmetologin täsmävinkit toimivaan arkimeikkiin 16.5.2024 6:00 | Päivitetty 16.5.2024 7:35
Suomalaiset valittavat, että ruoka on liian kallista – silti heitämme 400 miljoonaa kiloa ruokaa roskiin joka vuosi 15.5.2024 6:00
Esittäytymistä luultiin flirttailuksi, mies kutsuttiin naisten saunailtaan – tällaisia sekaannuksia väärin kuullut tai ymmärretyt nimet ovat aiheuttaneet 14.5.2024 6:00
Ämyrock nousee jälleen kuin feeniks savuavasta tuhkasta – Suomen vanhin ilmaisfestari haluaa pysyä nuorekkaana 10.5.2024 11:00
Kaksi eronnutta miestä totesi, että keskustelu on avain parempaan oloon – Tällainen on Miesten mielestä -podcast 7.5.2024 4:00 | Päivitetty 7.5.2024 13:02
Verkatehtaalla kuullaan Sibeliuksen tunnetut teokset alkuperäissoittimin – Suunnilleen tältä ne kuulostivat säveltämisen aikoihin 7.5.2024 18:00
Rakkaustarina | Sokkotreffeiltä se alkoi – Turenkilaiset Viita-ahot ovat oppineet, ettei toista kannata yrittää muuttaa eikä asioita auta jäädä vatuloimaan 1.5.2024 4:00 | Päivitetty 13.5.2024 14:57
Tutkija on yllättynyt siitä, kuinka vähän Yhdysvaltojen Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta puhutaan – "Päävastuu siirtyy silloin Euroopalle" Tänään 16:59 | Päivitetty tänään 17:49
Puolustusvoimain komentaja arvioi Ylen Ykkösaamussa, että Venäjällä ei näytä olevan voimia läpimurtoon Harkovassa Tänään 11:44 | Päivitetty tänään 14:31
Harkovan seudulta evakuoitu liki 10 000 ihmistä – Venäjän maaoperaatio voi olla vasta uuden hyökkäyksen ensiaskel, sanoo Zelenskyi Tänään 11:05 | Päivitetty tänään 16:56
Venäjän maaoperaatio Harkovassa voi olla vasta uuden hyökkäyksen ensimmäinen askel, sanoo Zelenskyi Tänään 4:17 | Päivitetty tänään 11:03
Ukraina salli taas ulkomailla asuvien taisteluikäisten ukrainalaismiesten uusia passinsa – konsulipalvelut auki lauantaista alkaen Eilen 21:55
"Sillä on todella merkitystä, kuka hallitsee hedelmällistä Dneprjoen aluetta," sanoo tunnettu historioitsija Eilen 20:40 | Päivitetty eilen 21:01
Venäjällä ei ole aikeita vallata Harkovan kaupunkia, sanoo Putin Eilen 11:23 | Päivitetty eilen 18:19
OpenAI:n jättäneeltä turvallisuusasiantuntijalta vakava varoitus Tänään 19:43 | Päivitetty tänään 20:08
Purjekoneiden hinauskone vaurioitui liian kovassa laskussa – Pieksämäen lentoturman lentäjä selvisi vammoitta Tänään 19:43 | Päivitetty tänään 20:30
Gazan kohtalo sodan jälkeen repii Israelin hallituksen välejä – Netanjahulta ei ole saatu selkeää suunnitelmaa Tänään 18:16 | Päivitetty tänään 19:26
Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvonantaja matkaa Israeliin ja Saudi-Arabiaan aseleponeuvottelujen polkiessa paikallaan Tänään 7:37 | Päivitetty tänään 12:56
Israel syytti Etelä-Afrikkaa pilkanteosta kansainvälisessä tuomioistuimessa Eilen 19:27 | Päivitetty eilen 19:46
Taistelut Gazassa jatkuivat kiivaina, Israel ilmoitti aikovansa laajentaa Rafahin operaatiota Eilen 10:54 | Päivitetty eilen 12:54
Kaksi Hamasin panttivangeiksi luultua thaimaalaista surmattiin jo lokakuun hyökkäyksessä, sanoo Israel 16.5.2024 22:49
Etelä-Afrikka vaati Kansainvälistä tuomioistuinta kieltämään Israelin etenemisen Rafahiin 16.5.2024 17:43
Onko maksasi kesäkunnossa? Moni kerryttää tietämättään rasvaa maksaansa, ja seuraukset voivat olla karut Tänään 17:00
Suomalaisyritys kehitti uudenlaisen alkometrin, joka mittaa veren alkoholipituisuuden tajuttomaltakin Tänään 19:30
Lauantai oli viides perättäinen hellepäivä Suomessa – ylin lämpötila 25,5 astetta Tänään 18:46 | Päivitetty tänään 19:13
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä ulkomaisen vaikuttamisen lakiesitystä vastaan – ele jäämässä symboliseksi Tänään 17:49
Slovakian pääministerin terveydentilan kerrotaan olevan vakaa, Fico on jo tajuissaan – ampujaksi epäilty määrättiin tutkintavankeuteen Tänään 15:19 | Päivitetty tänään 16:33
Slovakian pääministerin terveydentilan kerrotaan olevan vakaa ja ennusteen positiivinen – Fico on jo tajuissaan Tänään 8:08 | Päivitetty tänään 15:09
Slovakian pääministeri leikattiin toistamiseen, tila edelleen hyvin vakava – ampujaksi epäilty ensi kertaa oikeuden eteen huomenna Eilen 14:54 | Päivitetty eilen 19:22
Ficon ampujaksi epäilty 71-vuotias oli "ystävällinen ja avulias" naapuri – "Hänen on täytynyt tulla hulluksi", arvioi pitkäaikainen naapuri 16.5.2024 21:33 | Päivitetty 16.5.2024 22:02
Ficon ”liberaali” ampuja yhdistetty ryhmään, joka sai Venäjän erikoisjoukkojen koulutusta ja harjoitteli Yön Susien tiloissa 16.5.2024 19:50 | Päivitetty 16.5.2024 20:38
Kosusten mummola on niin lähellä, että 2-vuotias Leon kulkee sinne itse – lapsiperheen koti nousi sukulaistalojen keskelle Tänään 15:00
Puola aikoo käyttää yli kaksi miljardia euroa itärajansa vahvistamiseen Tänään 14:10 | Päivitetty tänään 14:58
Sähkö on halpaa myös sunnuntaina – naapurien tilanne voi aiheuttaa hintaheilahteluja kesällä Tänään 14:31 | Päivitetty tänään 15:07
Jopa Suomen oikeistosta raotetaan nyt ovea uudelle eurooppalaiselle yhteisvelalle Tänään 9:17 | Päivitetty tänään 18:07
Pistorasia aiheutti tulipalon kylpylähotellissa Siilinjärvellä, yli 160 evakuoitiin – "Pelästyksellä selvittiin, vaikka tilanne oli vakava" Tänään 7:17 | Päivitetty tänään 12:24
Suomen paras ylioppilas Veikka-Julius Peltonen, 18, kirjoitti peräti 11 laudaturia – yksi ala yliopistossa kiinnostaa ylitse muiden Tänään 11:00
Eliölajeista 80 prosenttia on vielä löytämättä – isojakin, yhä tuntemattomia lajeja saattaa vielä lymytä maapallolla Tänään 13:00

Ken on heistä kaikkein parhain – Äänestä HPK:n kaikkien aikojen parasta ulkomaalaisvahvistusta 14.5.2024 12:18 | Päivitetty 16.5.2024 12:45
Laji-ikoni kiusasi yli puolet nuorempiaan Tervakoskella: "Vuonna 1988 ajoin muistaakseni jo ensimmäisen kauden SM-tasolla" Tänään 20:22
Leijona-pakki Rasmus Rissanen harmitteli Kanada-tappiota ja kehui Jesse Puljujärveä: "Paljon annettavaa" Tänään 20:19
Janne Katajan luoma Pieni Lelukauppa -brändi tulee myyntiin – leluja oli konkurssipäivänä varastossa lähes miljoonalla eurolla Eilen 16:00
Hämeenlinnassakin toimiva Kenkä-Oscar palasi kahden liikkeen taktiikkaan: Yrityksellä on jälleen myymälä myös Riihimäellä 14.5.2024 20:55
Urheilun superkesä kiihdyttää televisiokauppaa – kodinkoneketjujen palautusehdoissa on isoja eroja 14.5.2024 5:00
Pääseekö Riihimäen elinvoimajohtajaksi ilman koulutusta ja kokemusta? Ei pääse, sanoo kaupunginlakimies Heiskanen 13.5.2024 19:46
Suomi alisuorittaa, leikkaa ja korottaa veroja – "Ne eivät auta", sanoo eläkepomo ja kertoo, mitä tarvitaan 8.5.2024 8:25
Kahdeksan eri johtajan kanssa työskennellyt teatterimies tietää, miksi johtajat pakenevat Hämeenlinnan teatterista – "Pahimmillaan näyttelijäkunta savustaa ja sabotoi" Tänään 14:00
Kulttuurivieras | Kaikki spraymaalilla suihkittu ei ole katutaidetta – Töhrijät pilaavat katutaiteilijoiden maineen Hämeenlinnassakin Eilen 18:00
Kuvataiteilija-laulaja Anne Tamminen vie jazzia Hämeenlinnan palvelutaloihin: "Television katselu ei ole taidevirike" 16.5.2024 19:00 Katso tästä kaikki Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahaston palkitut ja apurahojen saajat 16.5.2024 19:00 | Päivitetty eilen 6:48 Kuvataiteilija Tuuli Autio on onnellinen kokovuotisesta apurahasta – "Onhan se mukava joskus saada palkkaa työstä" 16.5.2024 19:00
Katso tästä kaikki Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahaston palkitut ja apurahojen saajat 16.5.2024 19:00 | Päivitetty eilen 6:48
Kuvataiteilija Tuuli Autio on onnellinen kokovuotisesta apurahasta – "Onhan se mukava joskus saada palkkaa työstä" 16.5.2024 19:00
Näkökulma | Nainen seikkailuelokuvan sankarina ärsyttää, mutta mies ei – koska olemme tottuneet siihen 16.5.2024 17:30
Hämeenlinnalainen teatterikonkari Snoopi Siren palasi koulunpenkille 18-vuotiaiden räppäreiden joukkoon – Edessä uusi ura 15.5.2024 14:00
Skogsterin liikepalatsi on aina ollut Hämeenlinnan keskipiste 14.1.2024 14:00 | Päivitetty 15.1.2024 9:45
Kevätaurinko tuo pienimmätkin tuulilasin iskemät ja halkeamat esiin - Näin tuulilasi korjataan 13.3.2024 11:45
Carlo Koskisen kaapista löytyy useita merkkivaatteita – Hämeenlinnalaisnuori kertoo, miksi kiinnostui muodista jo peruskoulussa 1.3.2024 4:00
Hämeenlinnan kirje | Suursuosion saaneesta liikuntapaikasta kannatti antaa palautetta – Viime kesänä kokeiltu ulkokuntosali muuttuu pysyväksi 28.4.2024 9:35
Hämeenlinnan kirje | Taas yksi hämeenlinnalainen urheilukuvaaja on skandaalin keskellä 21.4.2024 9:35
Raparperi-Ranjin nimi hämmentää taas – Oma Hämeellä on edessään isompikin nimipähkinä 13.4.2024 14:35
Pankkihistoriaa voi hävitä Hämeenlinnan keskustasta – Mutta saivatko Turengin rahakkaat autopankin ennen kaupunkilaisia? 6.4.2024 15:35
Hämeenlinnan kirje | Kaupungin huhuilu ylivuotoajoneuvojen perään tuo mieleen takavuosien skandaalin vanhusten varastoinnista 30.3.2024 9:35
Miljoonaluokan rantakiinteistöt etenkin Vanajaveden äärellä kiinnostavat ostajia – Tässä on Kanta-Hämeen halvin ja kallein rantakiinteistö 5.5.2024 3:00 | Päivitetty 6.5.2024 9:41
Ulosmarssineet lukiolaiset häädettiin Goodmanilta, sillä kauppakeskus ei salli poliittista toimintaa – Kysyimme, miten muut kaupat suhtautuvat asiaan 1.5.2024 9:00
Hämeenlinnassa isoimmat viljelijätuet menevät Lammin suuntaan – "Ilman tukia ruuan hinta kaupoissa olisi ihan erilainen" 25.4.2024 4:00 | Päivitetty 29.4.2024 14:42
Yksi konstaapeli lopetti töissä käymisen, toinen kärähti huumeista ja kolmatta epäiltiin ahdistelusta – Näistä syistä hämäläispoliisien työurat olivat katkolla viime vuonna 14.4.2024 16:30 | Päivitetty 15.4.2024 8:59
"Nyt oikeastaan havahduin, etten ole kuullut asiasta mitään" – Kävimme läpi, millaisia kuntalaisaloitteita Hämeenlinnan seudulla on tehty ja miten ne ovat edenneet 24.3.2024 18:00 | Päivitetty 24.3.2024 21:24
Verkatehtaan työilmapiirissä on ollut ongelmia jo kauan – Yhtiön johto lupaa panna asiat kuntoon 23.3.2024 17:00